Osa arvoisista lukijoista on suositellut minulle ruumiinkunnon kohottamista, esim. kuntosalin, lenkkeilyn tai muun harrastuksen kautta. Sillä on kuulemma positiivinen vaikutus itsetuntoon ja mielialaan. Vastakkainen sukupuolikin kiinnostuu enemmän atleeteista kuin ylipainoisista sohvaperunoista (sori vaan, jos tällä virkkeellä tulin murtaneeksi jonkun elättelemät illuusiot).
No, olen käynyt. Itse asiassa pitempään kuin sitä on minulle suositeltu. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta olen ollut se hintelä nynny jota on kiva vähän tuuppia koska ei siitä kuitenkaan tappelemaan ole.
En vieläkään ole mikään Schwarzenegger. Nostan kuitenkin oman painoni penkistä (karvan verran alle 80kg), vedän kymmenen leukaa (kapea vastaote) ja niin edespäin. Joillekin tällaiset tulokset olisivat kehnoja, mutta aiempaan kuntooni verrattuna ne ovat hyviä. Eikä homma pysähdy tähän, vaan jatkan eteenpäin. Mitä enemmän elämä potkii päähän, sitä enemmän haluan tehdä kovia treenejä sekä syödä tonnikalaa ja maitorahkaa.
Treenaaminen on minulle hankalaa, koska olen nähdäkseni ektomorfi eli kehitys ei ole ylettömän vauhdikasta. Jotkut voivat mennä salille, nostaa maksiminaan 50kg penkistä ja kuuden kuukauden jälkeen nostaa 100kg. Minä en, kaikki tulee hitaammin. Mutta se tulee, sen on pakko tulla.
Seuraavana tavoitteenani on aloittaa jokin kamppailulaji. Väkivaltainen sellainen, laji josta on oikeasti tosipaikan tullen hyötyä. Harjoittelu saa sattua ja olla epämukavaa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kestää. En palaa enää takaisin entiseen.
Ja miksi en...? Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.
torstai 15. heinäkuuta 2010
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Sarjassamme aiemmin tapahtunutta
Olipa kerran, jokin aika sitten, yksi mies. Mies tapasi sellaisen todella hyvännäköisen tytön, jonka kanssa halusi mennä ulos. Mies sopi yhteisestä piknikistä, hankki juotavat, syötävät ja ruusun tytölle. Ruusun. Vittu mikä nyhverö.
Sitten se mies meni tapaamaan sitä tyttöä eikä se tyttö koskaan tullutkaan. Tyttö oli "unohtanut" koko jutun. Mies nyppi ruususta terälehdet yksi kerrallaan ja lähti pois.
Tämä lyhyt satu ei ole eilisen viestin uusinta, vaikka tapauksilla on jotain yhteistä. Ensinnäkin niissä nenästävedettävän nuijan roolia esittää sama henkilö. Toiseksi, vastapuoliskona on molemmissa sellainen alle 20-vuotias ja erittäin kaunis nainen. Vakavasti otettavaa todistusaineistoa minulla ei ole, mutta luulisin nuorien ja kauniiden tyttöjen olevan niitä kaikkein julmimpia. Uusia idiootteja tulee kuitenkin, joten miehiä voi kohdella ihan miten vaan. Siis hei eihän niil oo niinq jotai ihmisarvoo!!!
Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, lähetin sille perjantaiselle oharitytölle ihan asiallisen viestin jossa tiedustelin syytä tuohon selkäänpuukotukseen. Vastausta ei tullut, eikä sitä varmasti enää tulekaan; tiedän, että tuo mimmi lukee saamansa viestit takuulla monta kertaa päivässä. Selitystä en saanut tältä aiemmaltakaan tytöltä koskaan, surkeita tekosyitä vain.
Kaipa niitäkin joku saatana riivaa. Tai sitten on vain ihmisiä, joita on mukava potkia päähän ja niitä, joista on kiva potkia.
Sitten se mies meni tapaamaan sitä tyttöä eikä se tyttö koskaan tullutkaan. Tyttö oli "unohtanut" koko jutun. Mies nyppi ruususta terälehdet yksi kerrallaan ja lähti pois.
Tämä lyhyt satu ei ole eilisen viestin uusinta, vaikka tapauksilla on jotain yhteistä. Ensinnäkin niissä nenästävedettävän nuijan roolia esittää sama henkilö. Toiseksi, vastapuoliskona on molemmissa sellainen alle 20-vuotias ja erittäin kaunis nainen. Vakavasti otettavaa todistusaineistoa minulla ei ole, mutta luulisin nuorien ja kauniiden tyttöjen olevan niitä kaikkein julmimpia. Uusia idiootteja tulee kuitenkin, joten miehiä voi kohdella ihan miten vaan. Siis hei eihän niil oo niinq jotai ihmisarvoo!!!
Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, lähetin sille perjantaiselle oharitytölle ihan asiallisen viestin jossa tiedustelin syytä tuohon selkäänpuukotukseen. Vastausta ei tullut, eikä sitä varmasti enää tulekaan; tiedän, että tuo mimmi lukee saamansa viestit takuulla monta kertaa päivässä. Selitystä en saanut tältä aiemmaltakaan tytöltä koskaan, surkeita tekosyitä vain.
Kaipa niitäkin joku saatana riivaa. Tai sitten on vain ihmisiä, joita on mukava potkia päähän ja niitä, joista on kiva potkia.
When I am dead, and over me bright April
Shakes out her rain drenched hair,
Tho you should lean above me broken hearted,
I shall not care.
For I shall have peace.
As leafey trees are peaceful
When rain bends down the bough.
And I shall be more silent and cold hearted
Than you are now.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Viha on mielenkiintoinen tunne
Arvoisa yleisöhän tietää, että me miehet olemme sikoja. Hakkaamme naisiamme, haluamme vain sitä ja kohtelemme naissukupuolta muutenkin törkeästi sekä alistavasti. Mutta entäs te?
Perjantaina oli tarkoitus mennä yhden hieman alle parikymppisen naisen kanssa elokuviin. Olimme tavanneet aiemmin pari kertaa ohimennen ja kerran pidemmin muutaman hengen seurueessa. Sen jälkeen juteltiin Facebookissa ja ehdotin että mentäisiin yhdessä jonnekin.
Ensimmäisen kerran ulos oli tarkoitus mennä keskiviikkona, mutta neiti ei sitten lopulta vastannut mitään ehdotukseeni kun "unohti". Tuollaisestahan tulee vedettyä jo tietyt johtopäätökset, mutta päätin tarjota rehellisesti toista tilaisuutta. Siinä sitten chatin kautta puhuttiin asiasta ja sovittiin, että perjantaina elokuviin. Sovittiin aika, paikka ja elokuva, sanoin että hankin netin kautta liput.
Tein kuten sovittiin, olin ajoissa tapaamispaikalla ja... tyttö ei tullut. OK, lähetin sitten viestin jossa kyselin että missäs oot ja myöhästytkö paljonkin. Vastaus: "Sori, en tuu".
Olin siis käyttänyt vapaa-aikaani matkustaakseni paikkaan, johon minulla ei ollut mitään halua mennä. Olin maksanut 25 euroa lipuista elokuvaan, jota en edes halunnut nähdä. Eikä minulle vaivauduta edes ilmoittamaan etukäteen ettei huvita tulla, saati että tapaamista sovittaessa mainittaisiin että kiitti vaan, mutta ei kiitti.
Ilmoitin tytölle sitten että haista vittu, olet leffalipun velkaa. Vihantunne oli sen verran voimakas, että olisi tehnyt mieli lyödä nyrkki jostakin (tai jostakusta) läpi. Kotiin päästyäni huomasin, että tyttö oli poistanut minut Facebook-kavereistaan - olisin tosin tehnyt saman itsekin.
En oikein keksi selitystä sille miksi kukaan toimii näin. Ainoa rationaalinen motiivi tuollaiselle toiminnalle on, että minulle kostettiin tahallaan jostakin. Ehkä olin tehnyt keskusteluissamme vääriä sananvalintoja, ehkä olin vain liian ruma tai liian vanha tai mitä vaan. En vain itse näe, että koskaan voisin tehdä noin. Jos joku ei kiinnosta tai tuntuu jopa epämiellyttävältä, sanoisin suoraan että sori, en halua tavata. Tietoisia ohareita en tekisi kuin aivan äärimmäisissä tapauksissa, esimerkiksi kostona samanlaisesta tempusta.
Tein 40 toiston punnerrussarjan, jotta sain pahinta vihaa pois. Tehtyäni vielä toiset 30 olin sen verran rauhoittunut, että lähetin tytölle viestin jossa kysyin suoraan miksi hän toimi niin kuin toimi. Ei sillä, että haluaisin koskaan enää kuulla tästä tytöstä mitään. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mikä saa ihmisen toimimaan kuin sosiopaatti.
Taannoin jutellessani yhden tyypin kanssa hän sanoi, että olen tosi kyyninen. Arvaatteko, mistä johtuu?
Perjantaina oli tarkoitus mennä yhden hieman alle parikymppisen naisen kanssa elokuviin. Olimme tavanneet aiemmin pari kertaa ohimennen ja kerran pidemmin muutaman hengen seurueessa. Sen jälkeen juteltiin Facebookissa ja ehdotin että mentäisiin yhdessä jonnekin.
Ensimmäisen kerran ulos oli tarkoitus mennä keskiviikkona, mutta neiti ei sitten lopulta vastannut mitään ehdotukseeni kun "unohti". Tuollaisestahan tulee vedettyä jo tietyt johtopäätökset, mutta päätin tarjota rehellisesti toista tilaisuutta. Siinä sitten chatin kautta puhuttiin asiasta ja sovittiin, että perjantaina elokuviin. Sovittiin aika, paikka ja elokuva, sanoin että hankin netin kautta liput.
Tein kuten sovittiin, olin ajoissa tapaamispaikalla ja... tyttö ei tullut. OK, lähetin sitten viestin jossa kyselin että missäs oot ja myöhästytkö paljonkin. Vastaus: "Sori, en tuu".
Olin siis käyttänyt vapaa-aikaani matkustaakseni paikkaan, johon minulla ei ollut mitään halua mennä. Olin maksanut 25 euroa lipuista elokuvaan, jota en edes halunnut nähdä. Eikä minulle vaivauduta edes ilmoittamaan etukäteen ettei huvita tulla, saati että tapaamista sovittaessa mainittaisiin että kiitti vaan, mutta ei kiitti.
Ilmoitin tytölle sitten että haista vittu, olet leffalipun velkaa. Vihantunne oli sen verran voimakas, että olisi tehnyt mieli lyödä nyrkki jostakin (tai jostakusta) läpi. Kotiin päästyäni huomasin, että tyttö oli poistanut minut Facebook-kavereistaan - olisin tosin tehnyt saman itsekin.
En oikein keksi selitystä sille miksi kukaan toimii näin. Ainoa rationaalinen motiivi tuollaiselle toiminnalle on, että minulle kostettiin tahallaan jostakin. Ehkä olin tehnyt keskusteluissamme vääriä sananvalintoja, ehkä olin vain liian ruma tai liian vanha tai mitä vaan. En vain itse näe, että koskaan voisin tehdä noin. Jos joku ei kiinnosta tai tuntuu jopa epämiellyttävältä, sanoisin suoraan että sori, en halua tavata. Tietoisia ohareita en tekisi kuin aivan äärimmäisissä tapauksissa, esimerkiksi kostona samanlaisesta tempusta.
Tein 40 toiston punnerrussarjan, jotta sain pahinta vihaa pois. Tehtyäni vielä toiset 30 olin sen verran rauhoittunut, että lähetin tytölle viestin jossa kysyin suoraan miksi hän toimi niin kuin toimi. Ei sillä, että haluaisin koskaan enää kuulla tästä tytöstä mitään. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mikä saa ihmisen toimimaan kuin sosiopaatti.
Taannoin jutellessani yhden tyypin kanssa hän sanoi, että olen tosi kyyninen. Arvaatteko, mistä johtuu?
Hei postimies, onko kirjeitä?
Kyllä on, yhdeltä tytöltä
Hän sanoo: En susta enää välitä
Hän pitää mua nynnynä
maanantai 10. toukokuuta 2010
Kaksi hyvää päivää
Olipa kerran eräs mies, joka oli vähän yksinäinen ja surkea. Mies ajatteli tappaa itsensä, mutta oli nyhverö eikä saanut mitään aikaiseksi. Niinpä mies kirjoitti ajoittain blogiinsa valituksia siitä kuinka kaikki on pielessä.
Mainittavan arvoisia asioita on sattunut vähän. Olen aika loppu. Tenttikausi on alkanut ja pitäisi opiskella, mutta en yksinkertaisesti vaan jaksa. Viikonloppuna lähinnä makasin sängyssä ja nukuin.
Hassua tässä on se, että äskettäin olin parin päivän ajoin jopa aika onnellinen. Vapun tiimellyksessä tapasin nimittäin yhden tytön. Hän oli selvästi itseäni nuorempi eikä herättänyt minussa mitään erikoisempia tunteita, mutta hän halusi minua. Voi luoja. Vein hänet baarista kotiini ja aamulla hän otti minulta suihin. Huonolla tekniikalla, mutta olennaistahan oli se, että sain jonkinlaista läheisyyttä. Olin tietysti itsekin kiltti ja tuotin hänelle seksuaalista mielihyvää.
Sovin tapaavani tytön uudestaan. Aiemmin olin sopinut erään toisen naisen kanssa tapaamisesta samalle viikolle. Tätä toista naista kohtaan minulla oli jonkinlaista suurempaa mielenkiintoa. Haluaisin uskoa että kyseessä oli orastava ihastus, mutta ehkä se oli vaan jotain raadollisempaa. En tiedä. Joka tapauksessa, hellyyttä kivan tytön kanssa ja tapaaminen kahden naisen kanssa samalle viikolle. Joulu, uusivuosi ja synttärit samaan aikaan!
Hekumoin sisässäni tietysti itseeni kohdistuvalla mielenkiinnolla ja tunsin oloni hyväksi. Koska olen syntinen paska, en kyennyt välttyä ajattelemasta kaikenlaista vähemmän jaloa. Toisin sanottuna, mietin että tämän toisen tytön kanssa olisi kiva ehkä vähän harrastaa seksiä kun taas tätä toista voisi ehkä tapailla. Vai sittenkin toisin päin? Pelkäsin tekeväni vääriä valintoja ja odotin tulevaisuutta innolla.
No, kaikessahan kävi tietysti niin kuin elämässäni yleensä. Se toinen tyttö, josta olin enemmän kiinnostunut, perui tapaamisen viime hetkellä. Oli kiireitä. Joopajoo. Tietysti jo aiemminkin oli selvää että minä olin hänestä kiinnostunut ja hän piti minua lähinnä hupaisana tuttavuutena, mutta olin harhauttanut itseni uskomaan jotain muuta. Ja näinhän se meni.
Baarituttavuuden tapasin. On hassua, kuinka jo ensimmäisestä "moi, hauska nähdä"-halauksesta voi tuntea että ei tästä tule ikinä mitään. Hän ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut minusta. En minäkään ihmeemmin hänestä, mutta vittu, tässä vaiheessa minua ei enää pahemmin kiinnosta olenko kiinnostunut vaiko en. En jaksa jatkaa yksinkään.
Kohteliaan tapaamisen jälkeen tältä baaritytöltä tuli sitten tekstiviestitse ne normaalit sanankäänteet, "oot kiva tyyppi, en etsi nyt seurustelukumppania" jne. Kai niihinkin joku uskoo, kun niitä jaksetaan käyttää.
Ja sen jälkeen kaikki oli taas päin helvettiä. Rakkaat lukijani ovat varmaan oikeassa siinä, että minun pitäisi löytää onnellisuuden lähde sisältäni. Kun sitä kuitenkaan ei tunnu löytyvän, yritän löytää sitä nuorista naisista. Valitettavasti he ovat aika yhteistyöhaluttomia...
Mainittavan arvoisia asioita on sattunut vähän. Olen aika loppu. Tenttikausi on alkanut ja pitäisi opiskella, mutta en yksinkertaisesti vaan jaksa. Viikonloppuna lähinnä makasin sängyssä ja nukuin.
Hassua tässä on se, että äskettäin olin parin päivän ajoin jopa aika onnellinen. Vapun tiimellyksessä tapasin nimittäin yhden tytön. Hän oli selvästi itseäni nuorempi eikä herättänyt minussa mitään erikoisempia tunteita, mutta hän halusi minua. Voi luoja. Vein hänet baarista kotiini ja aamulla hän otti minulta suihin. Huonolla tekniikalla, mutta olennaistahan oli se, että sain jonkinlaista läheisyyttä. Olin tietysti itsekin kiltti ja tuotin hänelle seksuaalista mielihyvää.
Sovin tapaavani tytön uudestaan. Aiemmin olin sopinut erään toisen naisen kanssa tapaamisesta samalle viikolle. Tätä toista naista kohtaan minulla oli jonkinlaista suurempaa mielenkiintoa. Haluaisin uskoa että kyseessä oli orastava ihastus, mutta ehkä se oli vaan jotain raadollisempaa. En tiedä. Joka tapauksessa, hellyyttä kivan tytön kanssa ja tapaaminen kahden naisen kanssa samalle viikolle. Joulu, uusivuosi ja synttärit samaan aikaan!
Hekumoin sisässäni tietysti itseeni kohdistuvalla mielenkiinnolla ja tunsin oloni hyväksi. Koska olen syntinen paska, en kyennyt välttyä ajattelemasta kaikenlaista vähemmän jaloa. Toisin sanottuna, mietin että tämän toisen tytön kanssa olisi kiva ehkä vähän harrastaa seksiä kun taas tätä toista voisi ehkä tapailla. Vai sittenkin toisin päin? Pelkäsin tekeväni vääriä valintoja ja odotin tulevaisuutta innolla.
No, kaikessahan kävi tietysti niin kuin elämässäni yleensä. Se toinen tyttö, josta olin enemmän kiinnostunut, perui tapaamisen viime hetkellä. Oli kiireitä. Joopajoo. Tietysti jo aiemminkin oli selvää että minä olin hänestä kiinnostunut ja hän piti minua lähinnä hupaisana tuttavuutena, mutta olin harhauttanut itseni uskomaan jotain muuta. Ja näinhän se meni.
Baarituttavuuden tapasin. On hassua, kuinka jo ensimmäisestä "moi, hauska nähdä"-halauksesta voi tuntea että ei tästä tule ikinä mitään. Hän ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut minusta. En minäkään ihmeemmin hänestä, mutta vittu, tässä vaiheessa minua ei enää pahemmin kiinnosta olenko kiinnostunut vaiko en. En jaksa jatkaa yksinkään.
Kohteliaan tapaamisen jälkeen tältä baaritytöltä tuli sitten tekstiviestitse ne normaalit sanankäänteet, "oot kiva tyyppi, en etsi nyt seurustelukumppania" jne. Kai niihinkin joku uskoo, kun niitä jaksetaan käyttää.
Ja sen jälkeen kaikki oli taas päin helvettiä. Rakkaat lukijani ovat varmaan oikeassa siinä, että minun pitäisi löytää onnellisuuden lähde sisältäni. Kun sitä kuitenkaan ei tunnu löytyvän, yritän löytää sitä nuorista naisista. Valitettavasti he ovat aika yhteistyöhaluttomia...
Tytöistä, hyvistä enkeleistä
ei ole enää mitään unelmaa, ei millään väliä.
Nyt ruopataan pohjamutaa tosi syvältä.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
...
Olen yrittänyt tunnin ajan kirjoittaa jotain mielenkiintoista, mutta poistanut sitten kaiken. Ei ole sanottavaa.
Kävin lääkärillä, joka laittoi eteen masennuskyselyn. Sain hyvät pisteet, lääkkeitä ja ajan psykiatriselle puolelle puolen vuoden päähän, lupauksia keskusteluavusta ja muuta. Hyödytöntä. En istu tähän yhteiskuntaan enkä nauti tästä elämästä. Tädin kanssa keskusteleminen ei muuta tosiasioita. Elämälläni ei ole merkitystä - miksi sinnittelisin eteenpäin ja tekisin töitä? Ketä tai mitä varten?
Perjantaina kävin baarissa parin tutun kanssa. Turhaan, tietysti. Se koko puoli on illuusio, ei sieltä tule kävelemään vastaan ketään sellaista ihmistä jonka kanssa tämä tilanne muuttuisi. Eikä pidäkään tulla. En ole 18-20 -vuotias kaksimetrinen rap-henkisesti pukeutuva bodattu siilitukka, jollainen menee hyvin kaupaksi. Lisäksi ikä- ja maailmankuvaero keskimääräisen baariliitäjän kanssa on jo niin suuri, ettei se ikinä toimisi. Kun päälle laitetaan vielä tätä henkilökohtaista painolastia jota kannan mukanani, niin on takuuvarmaa että onnistunutta parisuhdetta ei löydy.
Nyt se tiedetään, ettei niin mikään
Mennyt niin kuin ennusteltiin...
Siksi äskettäin kasvot väärinpäin
Syyteltiin ja seliteltiin.
Yhdet villiintyy: "Se on noitten syy!"
Toiset loikkii katoiltansa.
Kolmas kertoo sen, koko totuuden:
"Rakkaat veljet. Tää on ansa."
torstai 4. maaliskuuta 2010
Samaa vanhaa
Kas vain, vieläkin täällä. Tuskinpa yllättää ketään, sillä kuten aiemmassa tuli todettua, en ole riittävän mies tappaakseni itseäni. Viime viikot olen voinutkin jonkin verran paremmin. Selviän päivästä toiseen, vaikka se on aika merkityksetöntä.
Näen aika omituisia unia. Viimeksi näin unta siitä, että flirttailin erään hyvännäköisen puolitutun tytön kanssa. Mitään erikoisen kuumaa ei tapahtunut, mutta jonkinlaista kiehnäystä kuitenkin. Lopulta erinäisten sattumusten kautta kävi ilmi, että tytöllä olikin munat ja homma tyssäsi sitten siihen. Aika karua.
Ylipäänsä tämä jonkinasteinen seksuaalinen epävarmuus on melko hämmentävää ja ahdistavaa. En tiedä, mistä se tulee, sillä olen aina kokenut naisiin kohdistuvan seksuaalisen halun jotenkin miellyttäväksi ja itselleni luontevaksi. Ehkä minussa on homokin puoli, josta en erikoisemmin pidä ja jota pelkään. Sellaisen kanssa eläminen olisi kuitenkin helpompaa, jos oikeasti olisi jotain homoseksuaalisia himojakin. Jos menisi kotiinsa aina iltaisin innolla runkkaamaan miesten alusvaatekuvaston ääreen, niin varmaan se täytyisi jossain vaiheessa hyväksyä. Homojutut eivät kuitenkaan saa minua syttymään.
Minä kuitenkin kärsin lähinnä homofobiasta ja siitä, ettei minulla oikein ole heteroseksuaalistakaan fantasiaelämää. Hyvännäköisten naisten näkeminen ei säväytä minua, enkä oikein ihastu keneenkään. Jos jonkun nätin tytön perseeseen pääsee liimautumaan kiinni vaikka tanssiessa, niin sitten alapäässä alkaa jo tapahtua jotain. Mutta muuten tämä on vaan tätä harmaata...
Tilanne on sikäli melko pelottava, että tällainen seksuaali-identiteetin epävarmuus tuntuu olevan minulle aika pysyvä tila, kuten tästä blogistakin ehkä ilmenee. Sääli. Olisi hauska päästä takaisin siihen teini-ikäiseen tilaan, jossa tytöt olivat tosi jännittäviä ja oli melkein jatkuvasti ihastunut johonkuhun. Nyt sitä ei oikein enää tapahdu. Jossain vaiheessa ne tunteet vaan alkoivat hiipua ja koko sen tyhjiön täyttää tietysti pelko ja epävarmuus, joka häipyy vain silloin harvoin kun saa naista ja huomaa että kappas vaan, minähän tykkään tästä.
Kaikkein eniten minua vituttaa, että olen kuin rikkinäinen levy, joka pyörittää näitä samoja typeriä juttuja yhä uudestaan ja uudestaan. En kuitenkaan oikein tunnu voivan sille mitään.
No More Games. No More Bombs. No More Walking. No More Fun. No More Swimming. 67. That is 17 years past 50. 17 more than I needed or wanted. Boring. I am always bitchy. No Fun — for anybody. 67. You are getting Greedy. Act your old age. Relax — This won't hurt.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Vielä jotain
En tiedä, onko minulla enää kovinkaan paljoa sanottavaa jäljellä.
Kävin viime viikonloppuna vielä ulkona, ilman mitään tuloksia tietenkin. Pakkanen pitää naiset kotosalla, eikä noiden kapakkareissujen saldo paremmallakaan säällä ole koskaan ollut kovin kummoinen. Pari hassua yhden illan juttua, joista ei mitään sen suurempaa poikinut. Hetken lämpö, jonka jälkeen sellainen "en-nyt-viitsi-sanoa-tätä-suoraan-mutta-ei-tavata-enää-ikinä"-asenne lyö toiselta osapuolelta vasten kasvoja.
Mielialalääkkeeni loppuivat, joten päätin lopettaa myös koko lääkityksen. Se ei ole tehnyt elämästäni miellyttävää - miksi siis jatkaa lääkkeiden syömistä? Nuo pillerit eivät ole kyenneet edes pitämään näitä itsetuhoisia ajatuksia kurissa, kuten blogia lukeneet ovat varmasti ehtineet huomata.
Tulin jutelleeksi tästä teemasta yhden eksäni kanssa pari päivää sitten. Asia ei vaikuttanut häntä pahemmin kiinnostavan, enkä ihmettele miksi. Hänellä on omakin elämänsä elettävänään. Seurustelimme joskus vähän aikaa, enkä osannut edes rakastaa häntä. Ei kai hänkään minua.
Niinpä keskustelu päättyi kuten sen pitäisikin päättyä, kysymykseen siitä miksi kerron hänelle tällaista nyt. Kaipa se on vain jonkinlaista epätoivoa, koittaa vielä tarrautua kiinni johonkin illuusioon. Kyllä se tästä, yritä vaan, asiat muuttuu parempaan päin...
Pitäisi löytää sisältään se voima tehdä viimeinkin niitä ratkaisuja. Miehet toimivat näin, eivät vingu loputtomiin blogeissa asioistaan.
Kävin viime viikonloppuna vielä ulkona, ilman mitään tuloksia tietenkin. Pakkanen pitää naiset kotosalla, eikä noiden kapakkareissujen saldo paremmallakaan säällä ole koskaan ollut kovin kummoinen. Pari hassua yhden illan juttua, joista ei mitään sen suurempaa poikinut. Hetken lämpö, jonka jälkeen sellainen "en-nyt-viitsi-sanoa-tätä-suoraan-mutta-ei-tavata-enää-ikinä"-asenne lyö toiselta osapuolelta vasten kasvoja.
Mielialalääkkeeni loppuivat, joten päätin lopettaa myös koko lääkityksen. Se ei ole tehnyt elämästäni miellyttävää - miksi siis jatkaa lääkkeiden syömistä? Nuo pillerit eivät ole kyenneet edes pitämään näitä itsetuhoisia ajatuksia kurissa, kuten blogia lukeneet ovat varmasti ehtineet huomata.
Tulin jutelleeksi tästä teemasta yhden eksäni kanssa pari päivää sitten. Asia ei vaikuttanut häntä pahemmin kiinnostavan, enkä ihmettele miksi. Hänellä on omakin elämänsä elettävänään. Seurustelimme joskus vähän aikaa, enkä osannut edes rakastaa häntä. Ei kai hänkään minua.
Niinpä keskustelu päättyi kuten sen pitäisikin päättyä, kysymykseen siitä miksi kerron hänelle tällaista nyt. Kaipa se on vain jonkinlaista epätoivoa, koittaa vielä tarrautua kiinni johonkin illuusioon. Kyllä se tästä, yritä vaan, asiat muuttuu parempaan päin...
Pitäisi löytää sisältään se voima tehdä viimeinkin niitä ratkaisuja. Miehet toimivat näin, eivät vingu loputtomiin blogeissa asioistaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
